header-the_retail_revolution.png

Tutkimus: Suomalaiset ymmärtävät tekoälyä huonoiten Euroopassa

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut tavoitteekseen nostaa Suomen tekoälyn kärkimaaksi. OMD:n tuore tutkimus paljastaa, että suomalaiset tuntevat tekoälyn huonoiten Euroopassa. Tulosten mukaan merkittävä osa suomalaisista ei luota tekoälyyn.

Markkinointitoimisto OMD:n laaja tutkimus* kartoittaa ensimmäistä kertaa suomalaisten suhtautumista tekoälyyn. Eurooppalaisista 63 prosenttia kokee tekoälyn jossain määrin tutuksi. Mallimaana komeilee Espanja, jossa osuus on jopa 87 prosenttia. Suomalaisten kohdalla osuus on alle 50 prosenttia, mikä oikeuttaa aseman tilaston häntäpäänä.

”Tekoälystä on tullut osa eurooppalaisten yleistietoa. Tutkimustulostemme valossa Suomen nousu tekoälyn suurvallaksi on haastavaa, sillä suuri osa kansasta on pahasti jälkijunassa”, OMD Finlandin strategiajohtaja Timo Paloheimo sanoo. 

Tekoälyä hyödynnetään nykyisin kaikkialla: tekoäly ohjeistaa älypuhelimessa, Facebook tunnistaa kuvista kaverit ja Netflix suosittelee katseluhistorian perusteella seuraavaa elokuvaa.

”On todennäköistä, etteivät vastaajat ymmärrä olevansa tekoälyn kanssa tekemisissä päivittäin.”

Suomalaiset ovat epäileväisiä tekoälyä kohtaan. Jopa 49 prosenttia 18–34-vuotiaista kokee, ettei tarvitse tekoälyä (EMEA 36 %). Vain 14 prosenttia suomalaisista (EMEA 23 %) luottaa tekoälyyn, kun suoranaista epäluottamusta kokee 39 prosenttia (EMEA 33 %).

Suomalaisista vastaajista 80 prosenttia näki tärkeimmäksi sen, että dataa keräävä yritys kertoo, mihin tietoa hyödynnetään ja että kuluttajalla on pääsy omiin tietoihinsa.

”Suomalaiset haluavat kontrolloida heistä kerättyä tietoa. Mikäli organisaatiot haluavat hyödyntää tekoälyä, on toiminnan läpinäkyvyys olennaista”, Paloheimo kertoo.

Suomalaiset kysyvät tekoälyltä rivoja kysymyksiä

Tekoälyn kohdatessaan suomalaiset todennäköisimmin kysyvät epäsopivia kysymyksiä (61 %). Tämä on huomattavasti yleisempää, kuin keskimäärin eurooppalaisten kohdalla (EMEA 54 %).

”Tutkimustulokset kertovat osaltaan siitä, kuinka suomalaisten näkemykset tekoälyn hyödyistä ovat vielä puuhastelun asteella”, Paloheimo sanoo.

Suomalaiset näkevät tekoälyn mahdollisuudet suurimpina terveys- ja lääkealalla. Kuitenkin tekoäly avaa kaikille toimialoille mahdollisuuksia kehittää myyntiään.

”Tutkimustulosten valossa suomalaisia turhauttaa eniten painostaviksi koetut myyjät. Hyödyntämällä tekoälyä, ihmisille voidaan tarjota palveluita, joille heillä on aidosti kysyntää. Näin ollen ihmisille, joka on juuri tilannut muotilenkkarit, ei yritetä myydä samanlaista paria välittömästi uudelleen. Sen sijaan heille mainostetaan ihmisten käyttäytymisen perusteella tuotteita, jotka sopivat yhteen uusien lenkkareiden kanssa”, Timo Paloheimo muistuttaa.

 

Lisätiedot:

Timo Paloheimo, Strategiajohtaja, OMD Finland, timo.paloheimo@omd.com, +358 50 596 6816

Markus Grannenfelt, Toimitusjohtaja, OMD Finland, markus.grannenfelt@omd.com, +358 50 372 5923 

* EMEA n=14 960, suomalaisten osuus n=1394. Tutkimus kattaa Iso-Britannian, Italian, Espanjan, Saksan, Venäjän, Romanian, Alankomaat, Puolan, Tanskan, Norjan ja Ruotsin.

Topics: Uutisia ja inspiraatiota, Asiantuntijat, Teknologiaa ja innovaatioita

Kirjoittajasta
Head of Strategy
Find me on:
Jätä kommentti

Tilaus

Suosituimmat kirjoitukset

Opi lisää markkinoinnin automaatiosta - Lataa ilmainen opas!